Elävää

Elokuu on sadonkorjuun aikaa. Siitä kuukausi on saanut suomenkielisen nimensäkin: elo tarkoittaa niin kasvavaa kuin korjattuakin tai jo puitua viljaa tai itse viljankorjuuta. Elopelto on viljapelto, useimmiten ruispelto, ja elopellon rikkaruohona ennen kasvanut ruiskaunokki on elokukka tai elokaunokki.

Myös muunlaista omaisuutta on voitu sanoa eloksi: ruokaa, tavaroita, kotieläimiä ja pohjoisessa etenkin porokarjaa, poroeloa. Eloporo taas on erotuksessa eloon jätettävä poro.

Elo on johdettu suomen kielen vanhimpaan sanastokerrostumaan kuuluvasta uralilaisesta verbistä elää, joka on ollut lähtökohtana laajalle joukolle sanoja. Osan yhteenkuuluvuuden huomaa edelleen, mutta toiset ovat etääntyneet jo varsin kauas juuriltaan.

Eläin, elämä ja elanto ovat vanhoja tuttuja vuosisatojen takaa. Eläimiä on sanottu myös elikoiksi, elukoiksi, eläviksi ja eläväisiksi. Näin on nimitetty vanhastaan etenkin lehmiä ja hyönteisiä. Osaksi ne lienevät kiertoilmauksia: kun luteista, täistä ja muista loisista ei ole haluttu käyttää niiden varsinaista nimitystä, niistä on puhuttu elävinä.

(...)

Uusia sanoja tuli perheeseen myös 1900-luvulla. Artturi Kannisto ehdotti elokuvia "elävien kuvien" tilalle vuonna 1927. Nykyaikaa lähestyttäessä kieleen on saatu esimerkiksi elatusapu, elintarvikkeet, elintaso ja elämysmatkailu. Ikivanhalta pohjalta versoo siis edelleen elinvoimaisia jälkeläisiä.

Kirsti Aapala/ Kotus