keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Pakkanen

on ulkopuolella, odottaa tyynesti. Sillä ei ole kiirettä, toisin kuin sinulla, alkavaa vilua poteva kulkija. Pakkanen on ehdoton, ei tee ainoatakaan kompromissia. Tunnet peräänantamattoman kosketuksen otsallasi ja poskillasi.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Kesästä talveen on pitkä matka

Kun katselen taaksepäin, huomaan, että olen kirjoittanut paljon kesästä talveen siirtymisestä. Roikunko vielä kesässä, joka rankkuudestaan huolimatta oli elvyttävä, erilainen kesä? Vaiko onko lumeton "alkutalvi" pitkittänyt jäähyväisiä?

maanantai 15. joulukuuta 2008

Pinnistelevä valo

Kun valoa on vähän, joutuu maisema pinnistelemään tullakseen nähdyksi. Kanervan ruskean ja aran violetin sävy vallitsee. Se tulee lukemattomista pikkuruskeista, joita on vielä lumen hautaamattomissa heinien ja kasvien korsissa, yksinäisissä pensaissa ja koiranputkissa, mäntyjen kylkikaarnassa. Vaimea ruskeus on kesän hyvästit, viimeinen pakeneva lämpö, ennen kuin lumi peittää kaiken alleen. Maiseman ruskean violettia ei saa pidätettyä valokuvaan, mutta se ympäröi kaiken kuin kuun pöly.

perjantai 12. joulukuuta 2008

Vieläkö virtaa

Jo muutaman viikon aikana on tuntunut, että virta ehtyy pattereista, vaikka on kuinka yrittänyt pirteää esittää. Päivien aloittaminen on käynyt vain työläämmäksi. Reservejä ei ole. Jaksaisi viikon sinnitellä.

Kuuntelin Emma Salokosken levyä, jossa hän esittää tulkintansa Tuomari Nurmion (sanoisiko peräti) nerokkaasta laulusta Kurjuuden kuningas. Siinä on säe, joka tasan tarkaaan ilmaisee mielensisältöni:

(Sä olet) pukuhuoneen korttipakka,
ihan loppuun pelattu.

torstai 11. joulukuuta 2008

Vasta satanut


Nippa-nappa jokunen läikkä lunta säilyi taannoisen vesisateen rumputulelta. Nyt pakastaa, ja harson hentoa lunta tulee hiljakseen. Kuinka puhtaalta uusi lumi näyttääkään, pelkää lunta, ei muuta. Kuin kevään lehtien ensiheleys, johon ympäristö ei ole vielä ehtinyt laittaa merkkejään.

Vastasatanut, vastasyntynyt, vastaleivottu --kaikki lämpöisiä vasta-johdannaisia. Entäpä vastarannan kiiski, siitä minä pidän. Ja Itä-Suomessa otetaan vasta mukaan saunaan ja tullaan vastasaunoneina (ja sitten syödään vasta).


keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Puolikuun sääntö

Itsenäissyypäivän alla erotti pilviverhon takaa puolikuun. Muistelin jostain lukemaani muistisääntöä. Siinä kuu rinnastettiin jännitettyyn jouseen, jonka perusteella pystyi päättelemään, onko kuu kasvamassa vain pienenemässä. Huomasin, etten oikein muistakaan sääntöä, mutta järkeilin, että kuu olisi suurenemassa. Mutta voin hyvin olla täsmälleen väärässä.

tiistai 9. joulukuuta 2008

Hyvä asiakkaamme

aloitti Kela kirjeensä ilmoittaessaan, että lääkkeistäni maksamani kustannukset ovat ylittäneet tuon maagisen 643 euron ja 14 sentin rajan. Seuraava kolmen kuukauden satsi on mahdollista saada omakustannushintaan, 1,50 eurolla. Joskus tuntuu, että on kuin se vanhan ajan vanha mummo, jolla on lääkekaappi täynnä erilaisia tippoja ja troppeja. No, eipä silti, vuosi 2008 on ollut henkisesti painajaismaisen raskas.