ön vihreäkantinen kirjanen, Saana Jaatisen (1989) toimittama 'Runoja luonnosta'. Se on valikoima suomalaisten runoilijoiden luontorunoja, järjestettynä vuodenaikojen mukaan. Yllättävää ei ollut, että valtaosa teksteistä oli runoja keväästä ja kesästä. Kai on, että siitä puhe mistä puute. Mukaan otettu Eino Leinon 'Lapin kesä' tukee tätä päätelmää. Runossahan Leino vierittää maamme henkisen elämän niukkuuden ja latteuden lyhyen kesän tiliin. Kun muualla "tulta säihkyy harmaahapset...meill' ukkoina jo syntyy sylilapset". Ainoa toivo on, että kesä, vaikka lyhytkin, tulisi joka kerran ja soisi hetken helpotuksen. Toisaalla sanotaan, että vuodenajat tuovat elämään vaihtelua. Ja pitkä talvi ei ainoastaan opeta välttämätöntä nöyryyttä ja sitkeyttä vaan myös, kenties, kestävän kiinnostuksen kaikkeen käytännölliseen ja toimivaan -- kuten vaikkapa kännykkään.
Runojen tuntemukseni on olematon. Runojen lukeminen vaatii otollisen mielialan ja hetken. Siksi niiden jäljentäminen toisille on usein turhaa touhua. Mutta kun on heinäkuu, kirjaan säkeen Saima Harmajan runosta 'Heinäkuun aalloilla', joka on löytämässämme kirjassa:
...ihossa hehkua päivän,
hiukset kastuen,
liu'n pilvien syliin
kosteasulkaisten.
Tekstit
