Aiheita auringon alla
Laman letossa rämpivän kansantalouden rattaiden vauhdittamiseksi ostin paikallisesta K-kaupasta viiden euron hintaisen Tapio Rautavaaran levyn. Monesko Rautavaara jo lieneekään? Nyt korvaan tarttui sanoiltaan monipuolinen esitys ‘Laulun aiheet’. Se on vuodelta 1952, sanoittajana Reino Helismaa ja säveltäjänä Toivo Kärki. Innostavaa laulussa on aihe: mistä aiheet tulevat. Oikein hyvä kysymys kirjoittajille. Millaisia vastauksia laulu tarjoaa?
“Mä mistä laulun aiheet saan,
niin moni tiedustaa,
kun kuljen laulun tietä huoletonta.”
Laulun tie voi olla kaikkea muuta kuin huoleton ja aiheet sen mukaisia, sillä “tuo kevät laulun riemuisan, mut surullisen syys”. Mielialan ja vuodenajan yhteys voi toimia toisinkin päin. Monella alakulo pahenee kevään kirkkaudessa, kun ei ole enää pimeää, jonne itsensä piilottaa.
“On helppo käydä vastaamaan,
kun kiertää maailmaa
ja elänyt on vuotta kyllin monta.”
Ainakin kun katsoo rispaantuneen ajokorttinsa kaukaa tuttua naamaa.
“Laulun löytää ja ilmi sen tuoda voi,
jos sen etsijän laulajaks Luoja loi.
Ei lopu aiheet milloinkaan, jos esille ne saa.
Niin paljon on aihetta lauluun.”
En taida uskoa säädettyyn kohtaloon. Kokemuksesta tiedän, etteivät aiheet lopu. Houkuteltua ne saa, hakee niitä valppaasti tai hajamielisesti, mutta aina tarkoituksella.
“Sen aiheen antaa pakkanen
Ja polte auringon,
sen kertoilla voi helle sekä halla.
Se tuiketta on tähtien
ja kuohu aallokon,
Sen maantie laulaa jalkojeni alla.
Se on tuimassa tuiskussa tunturin,
joka jäätä lyö hiihtäjän kasvoihin.
Se kuun on hohde hopeinen
tai laine vallaton.
Niin paljon on aihetta lauluun.”
Rakas luonto. Vaikka en ole tunturin tuiskua pitkään aikaan tuntenut poskellani. Luonto tuo ilon, ja luonto tuo katoavan. Ja liplattavat kesän laineet ovat aina villevallattomia.
“On laulu katse rakkaimman
ja herkkä ystävyys,
se suudelma kauneimmalle suulle.
On hehku posken polttavan
ja aitan hämäryys
ja se, mi usein kerrottu on kuulle.
Se on laulu, kun rakkaus valloittaa,
se on aihe, kun orvoksi jäädä saa.
Tuo kevät laulun riemuisan,
mut surullisen syys.
Niin paljon on aihetta lauluun.”
Tähän voi vastata, jos osaisi kirjoittaa samanmoisen runon. Kuulle ja koiralle voi kertoa kaikenlaista.
“On laulun aihe köyhyyskin
ja riemu rikkaitten
ja murhe, mikä polttanut rintaa.
Tuo laulun ilo räiskyvin
tai jälki kyynelten,
se myöskin, mikä onnemme on hintaa.
Lyhyt matka on köyhästä rikkaaseen,
lyhyt taival on riemusta murheeseen.
On aihe lapsi pienoinen ja sauva vanhuksen.
Niin paljon on aihetta lauluun.”
Riemu rikkaitten – niin, miksipä ei. Ei aineellinen vauraus tee yksilöä huonoksi, ja rikaskin voi pelastua, lupaa Terho Pursiainen. Vaikka Jeesus oli epäilevämpi. Ja taisipa vielä Vuorisaarnassaan pudottaa, että missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.
Ja tämän taidamme tietää: miten (pelottavan) lähellä äärimmäisyydet ovat. Ja onnella ja elämällä on hintansa. Kuten Neil Young laulaa, asiat, jotka saavat elämään, voivat nitistää lopuksi. Ja kuinka vähäistä kaikki voi olla kiinni – yksi väärä ilme, ele, sana, ajatus, ja päivä, koko elämä, on pilalla. “Iloinen mieli on kuin korttitalo. Se rakentuu hitaasti, luhistuu hetkessä” (Markku Envall). Siksi elämää ei voi hallita, korkeintaan tasapainotella, luovia, ja iloita ilon hetkistä. Mitenkäs Vanhan Testamentin Saarnaaja ärhenteli:
“Syö siis leipääsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi... Nauti elämästäsi rakastamasi vaimosi kanssa kaikkina turhina elinpäivinäsi, jotka Jumala on antanut; se on osasi tässä elämässä auringon alla.”
perjantai 26. marraskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Olet oikeassa, niin paljon on aihetta lauluun.
Luonto on tärkeä ja ilon lähde, kaikki mitä siihen liittyy, eläimineen, lintuineen, sieltä me saamme voimamme.
Levollista adventti aikaa.
Elämä täällä maanpäällä on lyhyt.
Meille on annettu ihania ystäviä, kaunis luonto ja kaikki ihanat eläimet.
iloksemme ja nautittavaksemme , kunhan vai osaamme ottaa ne oikein vastaan
Paljon on aihetta ihmisellä kiittää, Jumalan lahjoja kaikille riittää,
jokainen päivä on aamusta varhain, jumalan armoa lahjoista parhain!
Iloista viikonloppua sinulle!
Hyvää adventin aikaa meille kaikille.
Helismaa on hyvä. Tykkään noista sanoista, niissä on paljon asiaa ja tunnetta, niinkuin sinunkin ajatuksissa. Mukavaa joulukuun jatkoa!
Lähetä kommentti