lauantai 31. tammikuuta 2009

Suuri isänmaallinen taantuma

Aprikoin joku aika sitten, että valtionvarainministeri puhuisi pian “vastuullisista menoleikkauksista”. Näin ei käynyt. Tai kävi, mutta erilaisilla käänteillä. Uutisen mukaan Katainen esittää valtion velanoton lisäämisestä mitassa, että “nykyiset peruskoululaiset vielä maksavat sitä takaisin”.

Näin meillä toimitaan. Sepitetään semmoinen kriisitulkinta, jolla pakottaa kansa vakavoitumaan “talkoisiin” ja “suureen isänmaalliseen sotaan”. Samalla vihjataan, että syyllisiä olette lopulta te, jos ette tällä kertaa lamaan, niin ainakin siitä selviämiseen. Ja kuvioon kuuluu, että artisti maksaa – ja peruskoululaiset.

Uhkakuvan edessä ihmisiä pelotellaan pitämään suunsa kiinni, muuten isien pahat teot kostetaan kolmanteen ja neljänteen polveen. Hammasta saa purra.

Lainanotto on, kuten Niinistö on todennut, siirrettyä verotusta. Ja simsalabim – sieltä ne menoleikkaukset sitten tulevatkin.


Taantuma osoittaa, mikä merkitys luottamuksella on kaikessa ihmisen toiminnassa. Kun se menetetään, menetetään kaikki, maailmankin se kaataa.

Ei kommentteja: