keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Häpäiseminen

Miksi ihmiset asettavat itsensä ivan, ilkeän naurun ja kiusaantuneen myötähäpeän kohteiksi TV-ohjelmissa? Onko kysymys nuoruuden tietämättömyydestä, josta seuraa pian huono omatunto? Vaiko mediaan luontevasti suhtautuvan uuden sukupolven enemmän tai vähemmän tietoisesta leikistä julkisuuden kanssa, missä nuoret oikeastaan manipuloivat ja käyttävät hyväksi mediaa? En tiedä, vaikka veikkaan ensimmäisen tulkinnan puolesta. Raha ja maine, aikamme valuutan kaksi puolta, viekoittelevat häpäisemään itsensä.

"In the land of proud and free
you can sell your soul and your dignity
for 15 minutes on TV"

Emmylou Harris -- Time in Babylon

Työelämässä on julkisen häpäisemisen tapoja, joita varsinkin jatkuvasti toistuvat arvioinnit kantavat mukanaan. Niihin pakotetaan, ja ne saavat aikaan häpeää, raivoa, kiukkua, masennusta ja voimattomuutta. Ne ovat nykyajan säälitöntä vallankäyttöä, joka tekee kaiken 'läpinäkyväksi'. Läpinäkyvyys vain syntyy kuin vääristävän peilin kautta, toisten asettamilla ehdoilla, mikä vie meiltä arvokkuuden ja tekee meistä alimittaisia, pellejä.



Ei kommentteja: