sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Itsenäisyyspäivänä

Iltalehti kirjasi Linnan juhlien suurimmat mokat. Esimerkiksi vuonna 1986 Juice aloitti uuden pikkujoulumuodin sitomalla solmion päänsä ympärille. Ja poltteli avoimesti tupakkia. Kuka moista uskaltaisi enää? Paitsi Veltto Virtanen, joka onnistui tekemään kolme syntiä peräkkäin: saapui baskeri päässään, suuteli Halosta kädelle ja teki tämän jälkeen sormillaan vielä voitonmerkin. Aika velikultia.

2 kommenttia:

Leen@ kirjoitti...

Sanat löytyivät!
Mietin tuota juttua silmäillessäni, mikä oikein on moka? Nuo velikullathan tekivät tekosensa varsin tietoisesti ja provokatiivisessa hengessä. Mokailun makuahan niissä sittenkin on. Mutta on ihan oikeita mokia, tahattomasti näkyvässä tilanteessa sattuneita. Hyvään käytökseen kuuluu, ettei niistä nosteta meteliä, huomaaja ainakaan. Jos itse osaa itselleen jälkeenpäin nauraa, hyvä niin. Minä mokailin kerran ajatuksissani kulkiessani marraskuisessa pimeydessä Mannerheimintiellä ja kun yhtäkkiä Vanhan edessä olevaan seurueeseen kuuluvaan rouvaan melkein törmäsin. rouva näytti kovin tutlta punapäältä "Ai hei!" kerkesin huudahtaa kun jo jatkoin eteenpäin. Stockan kohdalla mieleen pulpahti äkisti, mistä tuo punapäärouva olikaan tuttu. Siellähän taas kättelee tänään.

AAMU kirjoitti...

Jos olisit hoksannut sujauttaa käyntikorttisi punapään käteen, voisit kenties olla käteltävänä;).